torstai 9. heinäkuuta 2015

Uusia kortteja!


Nyt niitä saa, nimittäin ihan uunituoreita, ainutlaatuisia Sulanut Banaani -taidepostikortteja! Tänään painosta tupsahtaneita kortteja on neljä erilaista, kaikkien alkuperäismaalaukset ovat tämän kesän näyttelyssä nähtävillä ja ostettavissa omaksi erittäinkin kohtuulliseen hintaan. Postikorttien hinta on 1e/kpl ja niitä on siis saatavilla Uskalin vanhalla kaupalla Wanhan Kaupan Kesä -tapahtuman ajan. Kortteja voi tiedustella myös sähköpostitse sulanutbanaani@gmail.com mikäli kiinnostus heräsi.

Ketut II (yksityiskohta). Laura Hotulainen 2014. Öljyväri vanerille.


Säkissä. Laura Hotulainen 2015. Akryyli paperille. 



 Кино / Kino. Laura Hotulainen 2014. Öljyväri vanerille. 




Kevät. Hanna Hotulainen 2014. Akryyli vanerille. 



sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tunnelmia Valokuvia-näyttelyn ensimmäiseltä viikonlopulta






Lauantaina oli valokuvanäyttelyn ripustuspäivä, jonka mittaan paikan päällä ehti piipahtaa jo vieras jos toinenkin. Myös yksi nelijalkainen ystävä kävi tarkistamassa paikat! Iltaan mennessä seinille saatiin näyttely, josta kelpaa taas olla ylpeä. Valokuvien ja runojen lisäksi esillä ja myytävänä on viime kesän tapaan myös kylän emäntien tekemiä käsitöitä.

Avajaisia vietettiin tänään kauniissa kesäsäässä ilman sen suurempia seremonioita. Kävijöitä oli mukavasti, mutta ainahan niitä otetaan vastaan enemmänkin. ;)

Ensi viikonloppuna jatkuu!

Muistin virkistykseksi vielä aukioloajat:
6.-27.7.2014
pe 15-18
la-su 10-18

torstai 3. heinäkuuta 2014

Näyttely valmistuu vähitellen

Työtön 1/3 ryhmästä on se joka myös osallistuu tämän vuoden näyttelyyn kuvataiteen puolesta. Tässä jälleen hieman tunnelmia näyttelyyn valmistautumisesta. Vielä on asiat hieman vaiheessa, mutta sunnuntain avajaiset on varmasti jälleen yksi Uskalin kesän kohokohdista.







Unohtamatta musiikkia, jonka tahtiin on tänään näperrelty. (Tuomiopäivästä tai sosiaalisesta kommentaarista ei ole kuitenkaan näyttelyssä tunnelman puolesta kyse.)

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tulossa heinäkuussa 2014

Laura Hotulainen 2014

Wanha kauppa herää henkiin taas heinäkuussa! Tällä kertaa banaanit tekevät yhteistyötä vierailevan tähden kanssa ja aluevaltauksena on aiemmista vuosista poiketen valokuvataide. Pysykää kuulolla, lisätietoa tulossa lähiaikoina!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Asetelman äärellä

Talven pimeydessä banaanit ovat hissukseen pakertaneet uutta. Maalauskurssilla työn alla on ollut kauan kammottu ja pitkään vieroksuttu aihe, asetelma. Allekirjoittanut on maalannut asetelman viimeksi noin 12 vuotta sitten, jonka jälkeen siitä jäi traumat pitkäksi aikaa. (Silloin ei ollut vielä tarpeeksi kykyjä ja aihekin tuli valittua vähän kuivakanlainen.) Kun lopulta pitkin hampain tartuin aiheeseen pitkän tauon jälkeen, olinkin yllättäen ihan innoissani koko touhusta! Kun tekniikka ja näkemys ovat vuosien mittaan kehittyneet ja asetelmaan osasi valita kiinnostavia esineitä, ei asetelman teko enää ollutkaan hirveää pakkopullaa vaan maalaamiseen löytyi ihan uutta puhtia ja innostusta. Tämän jälkeen tuntuu siltä, että asetelman pariin voisi palata uudestaankin - vaikka heti.  

Kevätterveisin,
Hanna

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

TAIDENÄYTTELYHAIKUJA - kolme hiljaista tuntia

- Sivu näyttelyvahdin muistikirjasta heinäkuulta 2013.

Ovinauhat
läplättävät laiskasti
- vain tuuli tulee sisään. 


Vieraskirja
kerää vieraiden nimiä
tai tuttujen.


Näyttelynvalvoja
ilman kelloa
valvoo pienen ikuisuuden.


Valvojan tee
ikkunalaudalle unohtunut
ei höyryä enää.


- Toivottavasti Botanialla on vilkkaampaa! ;)

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Näyttelyn ripustusta Botanialla

Tänään banaaniryhmä teki täsmäiskun Botanialle, missä taulut asettuivat seinälle varsin mallikkaasti ja ripsakasti. Kiitosta täytyy antaa hyvästä ja toimivasta taulukiskosta, jonka ansiosta ripustaminen oli niin tuskatonta kuin se nyt ylipäätään voi olla. 


Tytöt vihmerästi ripustaa. 


Rautalanka on kaveri.  


Banaanilogo piirtyy. 


Paperit ojennuksessa ja kirahvin valvonnassa. 
(Taulu on Laura Hämäläisen työ "Sellaiseksi yhdyssanaksi, jota ei koskaan erikseen kirjoitettaisi")


Vieraskirja odottaa nimiä! 


Botaniassa piipahtaessaan voi vaikka istua juomaan kahvit ja ihmettelemään kalasien uiskentelua.


Me nautimme ripustajaiskahvit näinkin kauniissa miljöössä, Botanian sisäpihalla. 


Huomisesta alkaen mars kaikki Botanialle!

PS. Esillä on myös sellaisia töitä, joita ei kesällä Wanhalla kaupalla nähty, joten siellä vierailleidenkin kannattaa ottaa uusinta Uniolentojen maailmaan. ;) 

lauantai 7. syyskuuta 2013

Uniolentoja-näyttely Botanialla 9.9.-12.10.2013

Maanantaista 9.9.2013 alkaen Joensuun Botanialla pääsee nauttimaan luonnon ihmeiden lisäksi myös taiteesta! Sulaneen Banaanin Uniolentoja-näyttely aloittaa taidenäyttelytoiminnan Botanian neuvotteluhuoneessa, jota kiinnostuneiden on jatkossa mahdollista vuokrata näyttelykäyttöön. (Lisätietoja Botanian sivuilta.)  Taidenäyttelyä katsomaan on vapaa pääsy, mutta banaanit suosittelevat näyttelyvieraita tutustumaan samalla reissulla myös Botanian kasvihuoneisiin ja Juuso-papukaijaan kumppaneineen!

Botania on auki
ma-ti 10-17
ke 10-18
to-pe 10-16
la-su 11-16

Lippujen hinnat ja muun infon löydät kätevimmin Botanian sivuilta.